Tämän kirjan arvostelua ihmettelin aikaisemmassa postauksessani. Koska olen yleensä pitänyt Minna Lindgrenin tyylistä, niin huonoa arvostelua uhmatenkin halusin ehdottomasti lukea tämän kirjan. Siispä asetuin sitä jonottamaan Helmetiin – pitkän joukon jatkoksi. Kesä ja maalle muutto tulivat vastaan nopeammin kuin oma vuoroni kirjaston jonossa, joten ostin kirjan omakseni. Enkä yhtään kadu: kirja on juuri niin nautittavaa lukemista kuin etukäteen uumoilin.Lindgrenin tyyli on kutkuttavalla tavalla hyväntahtoisen sarkastista ja - toisin kuin joidenkin ironisten besserwisserien kohdalla - hänen humoristinen lähestymistapansa kohdistuu myös häneen itseensä.

Kirja on kuitenkin muutakin kuin verrattoman hauskaa luettavaa. Se valottaa yhtäältä sivistyneistön elämää ja arvomaailmaa parin sukupolven (Minna Lindgrenin isoäidin) takaa vähän samaan tapaan kuin vaikkapa Arne Nevanlinnan kirjat ja toisaalta työelämässä 1990-luvulla tapahtunutta murrosta, jolloin konsulttivetoinen pelleily ylilyönteineen sai jalansijaa niin yritysmaailmassa kuin julkishallinnossakin.

Parasta kuitenkin on Lindgrenin persoonallinen huumori, josta pari makupalaa:

s. 31: ” …Pelkäsin iäkkäitä sukulaisia, koska en tiennyt, olivatko he ruotsinkielisiä, maanis-depressiivisiä vai molempia. ….. Gunni-täti oli kaikista sukulaisista pelottavin, mutta veti minua oudosti puoleensa samalla tavalla kuin hämähäkit ja linnunraadot. Hän oli pieni ja ryppyinen, hänellä oli valpas katse ja kova ääni. Hän istui kanapee-sohvassa ja kommentoi näkemäänsä avoimesti. ’Kylläpä Antilla on huono ryhti. Eikö Pentti ole vieläkään väitellyt tohtoriksi? Tuo leninki ei sovi sinulle, Tuula. Ainako te keitätte näin laihaa kahvia?’ Minua hän tervehti kuin olisin näkevä olmi: ’Hyi, kuinka tuo lapsi on kalpea!’”

s. 69: ”Kaikki suvun oikulliset, arvaamattomat, hankalat ja omituiset jäsenet nimettiin huolettomasti originelleiksi, minkä jälkeen he muuttuivat hauskoiksi ja mielenkiintoisiksi. Jos joku ei ollut originelli, hän oli vain tavallinen ja siis melko ikävä.”

s. 78: ”Suomalaisten sananlaskut opettavat, että kaikenlainen uurastaminen on hyväksi. Kotikasvatukseni perustui päinvastaiselle ajatukselle: vain tyhmä pakertaa ahkerasti. Oblomov, Aku Ankka, Peppi Pitkätossu ja muumipeikot edustivat vapaan laiskottelun ideaalia.”