Kuva: Ratatouille tekeytyy


Ruokatrendit muuttuvat niin, että ei tahdo perässä pysyä.

Ensin olivat pahasta rasvat, sitten sokerit ja sitten taas liika proteiini, erityisesti liha - ja varsinkin punainen liha.

Nyt taas tiedetään, että rasvat, ainakin jotkut rasvat, ovat terveellisiä, suorastaan välttämättömiä. Parhaita ovat tietenkin omega-kolmoset, joita löytyy erityisesti kalaöljystä, mutta hyvin myös rypsiöljystä. Yksi viisaus taas tietää, että myös lihan ja maidon rasvoissa on mukana terveydelle tärkeitä komponentteja, niin sanottuja konjugoituja linolihappoja eli CLA:ta. Tutkimusten mukaan jotkut konjugoitujen linolihappojen isomeerit ehkäisevät syöpiä ja tehostavat solujen rasva-aineenvaihduntaa niin, että kehossa rasva vähenee ja lihasmassa kasvaa (paino ei putoa).

Nyt pitää karttaa hiilihydraatteja, mutta samalla pitää syödä runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä. (Minusta marjat ja hedelmät ovat myös kasviksia, mutta näinhän meitä neuvotaan.) No, mitäpä marjat, hedelmät ja kasvikset pitävät sisällään? Erilaisia sokereita tietenkin, ja vähän pitempiketjuisessa muodossa tärkkelystä ja selluloosaa.. Mutta nämähän juuri ovat hiilihydraatteja.

No niin, vähemmästäkin pää menee pyörälle. Mutta ihminen on manipuloitavissa, ja kun karppauksesta niin paljon joka puolella puhutaan, niin - myönnän - meilläkin on riisit, pastat ja perunat muuttuneet harvinaisiksi poikkeusherkuiksi. (Vaikka toisaalta, kasviksiahan nekin kaikki ovat.) Lihan kanssa syödään siis salaattia ja lämpimiä kasviksia, kuten vaikkapa ratatouillea, joka juuri nyt on suosiossani.

Ratatouilleen tulee munakoisoa, kesäkurpitaa, paprikaa, sipulia, valkosipulia, tomaattia, laakerinlehti, välimeren yrttimaustesekoitusta, ja sitruunanmehua, jos sellaista sattuu olemaan. Kaikki paistetaan pannulla runsaassa oliiviöljyssä.

Kokonaisena paistetun possun-, härän-, broileri- tai lohifileen kanssa voi itse säätää syökö kasvikset liharuuan lisukkeena (meillä mies) vai syökö kasvisruokaa, jonka lisukkeena on hieman lihaa (minä).

Karppaushysteria ei kuitenkaan minua kokonaan vakuuta. Uskon, että hiilihydraatin lähteissä on eroja. Kaura ja täysruis pysyvät edelleen ruoka-ainelistallani. Liukoiset ravintokuidut ovat joka tapauksessa terveellisiä.