Aika lailla ihmeissäni luin aamulla Helsingin Sanomien arvostelun Minna Lindgrenin kirjasta Sivistyksen turha painolasti. Matti Mäkelä arvioi kirjaa ei niinkään sen kirjallisten ansioiden pohjalta kuin arvostelemalla kirjailijan sukulaisuussuhteita ja hänen oletettua arvomaailmaansa. Mäkelää erityisesti tuntuu harmittaneen  Lindgrenin viittaukset omiin, Mäkelän mielestä hienoihin sukulaisiinsa. En ole kirjaa lukenut, mutta arviossa esitetyt sitaatit, esimerkiksi kuvaus isoäidin syvästä halveksunnasta kaikkia niitä kohtaan, jotka eivät asu raitiovaunulinjan varrella, olivat mielestäni pikemminkin humoristisia kuin ärsyttäviä. Ehkä Mäkelä ei ymmärrä Lindgrenin huumoria.

Onhan sivistyneistöä kuvattu ennenkin, esimerkiksi Arne Nevanlinnan herkullisissa muistelmissa tai Helvi Hämäläisen Säädyllisessä murhenäytelmässä, kotimaisista 1930- ja 1940-lukujen elokuvista puhumattakaan. Mikä tässä nyt Mäkelää harmittaa? Vain sekö, että Minna Lindgren kuuluu ns. sivistyneistön jälkeläisiin ja kuvaa sukuaan lempeän ironisesti? Samahan toki pätee A. Nevanlinnaankin. Mäkelä toteaa Lindgrenin jakavan isoäitinsä arvomaailman ja saman tien hän toteaa laajemminkin miten tämän tyypin ihmiset ylipäätään ajattelevat. Aikamoisia yleistyksiä. Happamia pihlajanmarjoja?

Suomalaisia sivistyneistöromaaneja on melko niukalti. Onhan jo ajankuvauksena kiinnostavaa lukea, miten näissä piireissä maailmaa on hahmotettu. Olkoonkin, että tämän päivän arvomaailmassa entiset näkemykset saattavat näyttää todella huvittavilta. Koirapuistossa eräs rouva kertoi miten hänen isoäitinsä tenttasi häntä nuorena naisena, kun hän oli lähdössä illalla ulos jonkun nuoren miehen kanssa. ”Är han någon som man går på teater med eller är han någon som man ligger med?”

Jälkikirjoitus: Hahaa, en olekaan tässä asiassa yksin: Kirsti Mäkisen arvostelu Minna Lindgrenin kirjasta Ilta-Sanomissa 4.4.2011 oli yhtä lailla kummissaan Matti Mäkelän arviosta.