Khaled Hosseini on Kabulissa syntynyt ja Yhdysvaltoihin muuttanut kirjailija, joka nimettiin vuonna 2006 YK:n pakolaisjärjestön Hyvän tahdon lähettilääksi.  Vuonna 2007 Hosseini perusti humanitaarista apua tarjoavan The Khaleid Hosseini -säätiön.

Leijapoika (2004) on hänen ensimmäinen romaaninsa. Toinen romaani, Tuhat loistavaa aurinkoa ilmestyi vuonna 2007. Sen luin ensin (arvio täällä), ja sen innoittama nyt tämän Leijapojan. Hosseini kirjoittaa hyvin: kirjaa on miltei mahdoton laskea käsistään.

Leijapoika kertoo kahden pojan tarinan. Toinen kuuluu yläluokkaan, toinen palvelijoihin. Kumpikin on menettänyt äitinsä kohta syntymänsä jälkeen, ja sama imettäjä on auttanut kummankin pojan elämän alkuun. Pojat ovat erottamattomat ystävykset. Luokkayhteiskunta kuitenkin vaatii veronsa ja heidän tiensä eroavat. Asioiden kehittymiseen vaikuttavat myös päähenkilön luonteen heikkoudet, joiden aiheuttama syyllisyys ja häpeä muodostaakin teoksen pääteeman, Afganistanin karmean lähihistorian ohella.
Paitsi syyllisyydestä ja häpeästä, kirja kertoo hyvyydestä ja lojaalisuudesta sekä rohkeudesta - tai sen puutteesta - seistä omien arvojensa takana myös vaaratilanteessa. 

Mieleen jäi mm.

Sivulla 349: ”Se, että syyllisyys johtaa hyvyyteen, on minun mielestäni aidon lunastuksen olemus.”

sivulla 416: ”…ihmettelin, alkoiko anteeksianto sillä tavoin: ei fanfaarien säestämänä ilmestyksenä, vaan siten, että tuska vain keräsi kamppeensa ja tykötarpeensa ja livahti vähin äänin yön selkään.”