Olin eilen kuuntelemassa akateemikko Leena Palotien muistosymposiumin yleisöluentoja Katajanokalla Marina Congress Centerissä. Puhujina oli kolme Leena Palotien entistä oppilasta, nyt kansainvälisesti ansioituneita tutkijoita ja opettajia.

Professori Anu Wartiovaara kertoi geenivirheestä, joka estää solujen energiantuotannon ja johtaa aivo- ja lihastauteihin. Kun solu ei kykene tuottamaan tarvitsemaansa energiaa, kuvittelee se olevansa nälässä. Tilanteen korjaamiseksi elimistö käyttää solujen omia proteiineja, joita se turhaan yrittää käyttää energian tuottamiseen. Noidankehä on valmis: solut rappeutuvat, mutta energiaa ei synny. Geenivirhe voi ilmetä jo pikkulapsella, ja vakavimmassa tapauksessa se johtaa nopeasti kuolemaan. Esimerkkitapauksessa neljän kuukauden ikäinen lapsi ei kyennyt kannattelemaan päätään ja kymmenen kuukauden ikäisenä hän kuoli. Toisaalta geenivirhe yleistyy iän myötä: 49-vuotiaana ihmisen soluista (tai mitokondrioista) keskimäärin 6 prosenttia on virheellisiä, 90 vuoden iässä jo kolmannes.

Ravinnolla saattaa tässä olla merkitystä: hiirikokeissa rasvapitoinen ruoka sai virheelliset solut häviämään. (Virheelliset solut saadaan näkymään värjäystekniikalla.) Havainto on mielenkiintoinen: kun yleisesti suositellaan vähärasvaista ravintoa ja runsasta liikuntaa, niin tämän geenivirheen kantajilla eli mitokondriasairailla asia onkin päinvastoin. Ehkäpä vanhustenkin pitäisi ryhtyä syömään rasvaisempaa ruokaa.

Energian tuotannon määrä yllätti maallikon: 70-kiloinen ihminen tuottaa päivässä 40 kiloa ATP:tä. Aikamoisia voimaloita siis ovat nuo omat solumme!

Akatemiatutkija Iiris Hovatta puhui ahdistuksen taustalla olevista geeneistä. Geenimuutoksien on osoitettu aiheuttavan mm. paniikkihäiriötä ja erilaisia fobioita – joko synnynnäisiä tai hankittuja. Traumaattisia häiriöitä on voitu myös purkaa. Tässä psykologinen terapia ja biologia kohtaavat mielenkiintoisella tavalla. Painajaisunien kokemista koskeva yleisökysymys sai Iiris Hovatan innostumaan, ja hän arveli saattavansa paneutua asiaan tutkimuksissaan.

Professori Miikka Vikkula esitteli verisuonianomalioita, joiden aiheuttajina ovat perinnölliset tai hankitut geenivirheet. Aihepiiri on tavattoman moninainen: sekä verisuonianomaliat että niiden taustalla olevat geenivirheet ilmenevät monissa paikoissa ja monilla tavoilla.

Kaikki puhujat muistelivat Leena Palotietä kauniin sanoin. Mitään muuta ei tietysti voi tällaisessa tilaisuudessa odottaakaan, mutta uskon, että kiitossanat olivat vilpittömiä. Leena Palotie lienee tunnetuin suomalainen tutkija. Hän on ohjannut 70 väitöskirjaa ja monet hänen oppilaistaan ovat niittäneet mainetta maailmalla. Leena Palotie kuoli verrattain nuorena. Jos yksi väitöstyö kestää noin nelisen vuotta, niin 70 väitöskirjaa vaatii liki kolmesataa oppilasvuotta, mikä tekisi noin 15 oppilasta vuodessa 20 vuoden ajan. Aikamoinen urakka, varsinkin kun oppilaat ovat tunteneet saaneensa opettajaltaan runsaasti henkilökohtaista ohjausta ja kannustusta. Hänen oppilaansa ovat varmasti voineet tuntea itsensä etuoikeutetuiksi saadessaan olla mukana niin antoisassa työyhteisössä.

Leena Palotie on ollut poikkeuksellinen tutkija ja opettaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja, mutta myös tieteen kansanomaistaja. Yleisöluentojen puheenjohtajana toimineen Aarno Palotien mukaan yksi Leena Palotien kantavista ajatuksista oli tieteestä kertominen suurelle yleisölle ymmärrettävällä tavalla. Tällaisen yleisötilaisuuden järjestäminen Leena Palotien kaksipäiväisen tieteellisen muistosymposiumin yhteyteen sopi hyvin hänen perintöönsä.