Vielä riittää veneilykautta. Siellä ne menevät kaukana, valkopurjeet. Purjeveneessä on aivan oma hohtonsa. Se kulkee ääneti, ilman polttoainetta eikä sitä hallitse kuka tahansa tumpelo. Purjevene on, kanootin ohella, kuin osa luontoa. Ekologinen ja hienostunut.

Tässä olemme Montyn kanssa eri mieltä. Mökin vesillä, jossa ylipäätään on vähän veneitä, liikkuu vain yksi purjevene ja sitä Monty vihaa. Heti kun Monty sen lähestymisen huomaa (tai kuulee sanan purjevene), ryntää hän kuistille haukkumaan ja haukkuu (muristen) niin kauan että purjevene taatusti on mennyt menojaan. Monty siis ymmärtää, että paholainen ei uskaltanut maihin, koska hän uljaasti ajoi sen tiehensä.

Muut veneet saavat tulla ja mennä ihan rauhassa. Ilmeisesti purjeveneessä juuri äänettömyys on Montysta epäilyttävää. Olento ilmaantuu näköpiiriin salavihkaisesti, ääneti ja usein vielä Montyn päiväunien aikaan. Joskus se  vaihtaa halssia aivan kalliomme juuressa, jolloin sen vauhti hidastuu, purjeet alkavat lepattaa ja pitävät omituista ääntä. Kummitus näyttää yrittävän maihin, mutta eipä ole kertaakaan onnistunut. Niin hyvä vahtikoira meillä on!