Taloudellinen riippumattomuus on tavoittelemisen arvoinen tila. Vapaa ihminen voi perustaa valintansa omaan makuunsa ja arvomaailmaansa eikä hänen tarvitse vaivata päätään raha-asioilla.

Mutta kuinka paljon rahaa tarvitaan siihen, että rahaa ei enää tarvitse ajatella?

Aika paljon, päätellen siitä, että Björn Wahlroos sanoo eilisessä Helsingin Sanomissa muuttavansa verojen takia jossain vaiheessa pois Suomesta jonnekin, missä veroja ei tarvitse maksaa, ei ainakaan yhtä paljon.

Wahlroos ei siis ole vapaa mies. Hän on rahan ja oman ahneutensa orja. Aika säälittävää!
Ja kaikkein traagisinta on, että ilmeisesti mikään määrä rahaa ei voi miestä vapauttaa. Roope Ankka kärsi samasta syndroomasta: ui rahassa, mutta kärsi Tantaloksen  tuskia, jos yksikin kolikko joutui hukkaan.

Tai ehkä taloudellisessa riippumattomuudessa kysymys ei olekaan tarvittavan rahan määrästä, vaan ihmisen asenteesta rahaan. Jos rahaa olisi tarpeeksi, siitä riittäisi jaettavaksi myös yhteiseen hyvään (veroihin).

Mutta sitäpä ei koskaan voi olla tarpeeksi; sitä voi olla korkeintaan melkein tarpeeksi.

Pakinaperjantai, haaste 199: Melkein