Stefan Moster on Espoossa asuva saksalainen kääntäjä ja opettaja, jonka esikoisteos Die Unmöglichkeit des vierhändigen Spiels ilmestyi viime vuonna. Hesarissa oli tästä kirjasta kiinnostusta herättävä arvostelu, joten riensin tilaamaan sen Helmetistä.

Hassu sattuma, että romaanin rakenne on samanlainen kuin juuri lukemassani Virpi Hämeen-Anttilan Päivänseisauksessa.  Tarinassa on siis kaksi päähenkilöä jotka vuorotellen kertovat joka toisen kappaleen. Onkohan tämä joku muotijuttu?

Nelikätisen soiton mahdottomuudessa äiti ja poika työskentelevät toisistaan tietämättä samalla loistoristeilijällä, äiti psykologina ja poika pianistina. Musiikilla on tärkeä merkityksensä. Tarina kuvailee rauhallisesti päähenkilöiden elämää. Kuten arvata saattaa, tosiasiat alkavat vähitellen paljastua. Moster lisää jännitettä taitavasti kirjan edetessä: lukija joutuu pohtimaan muiden asioiden muassa sitä, miten vaikea niin kansalaisten kuin yhteiskunnankin on toipua totalitarismista vapautumisen jälkeen. Saksalaiset joutuvat edelleen kohtaamaan läheisistään yllättäviä ja epämiellyttäviä, menneisyydestä kumpuavia asioita.