Lapsuudenkodissani harrastettiin valokuvaamista jonkin verran. Parin kameran lisäksi talossa oli myös suurennuskone. Kuvia tehtiin kesäisin huvilan vessassa, jossa oli juokseva vesi ja jonka pienen ikkunan sai pimennettyä tiiviisti. Muistan, miten jännittävää oli seurata kuvan ilmestymistä paperille.
1950-luvun alussa valokuvaaminen oli kuitenkin vakava asia, ja jos oikein hyviä kuvia haluttiin, kutsuttiin paikalle oikea valokuvaaja. Tilanteen juhlallisuus edellytti vakavaa suhtautumista myös kuvattavilta. Lapset puettiin parhaimpiinsa ja nuorimmainen sai henkiseksi tueksi ottaa syliinsä rakkaimman nukkensa. Hymyä ei taitavakaan valokuvaaja sentään onnistunut esiin loihtimaan. Vakavaa touhua! Itse kuvaustilanteesta en muista mitään, mutta kuvaa katsellessani muistan hyvin mustat lakeerikengät ja vadelmanpunaisen mekon valkeine pitsikauluksineen. Niin ja tietenkin rakkaan Lilli-nuken.
Kommentit