Historiallinen viihderomaani 1830-luvun kartanoelämästä Teos kuvaa vauraan kauppias/tehtailijaperheen elämää yhden kesän ajalta. Kieli on sujuvaa ja kerronta etenee mutkattomasti. Henkilöt jäävät kuitenkin pinnallisesti kuvatuiksi stereotyypeiksi, joihin tekijä ei saa syvempää psykologista otetta. Myöskään ajankuva tai arkitapahtumat eivät lähde lentoon, dramatiikkaa on mukaan saatu keksimällä melko mielikuvituksellisia käänteitä, joiden syy- ja seuraussuhteiden syvempään käsittelyyn kirja ei paneudu. Kirjan lukaisi ajan kuluksi, mutta mitään sen kummempaa oivallusta tai nautintoa se ei tarjoa. Pienen pientä kliseemäistä ironiaa lukuun ottamatta huumori puuttuu kokonaan.

Täysin eritasoisen historiakuvauksen saa Nevanlinnan omaelämäkertaan pohjaavasta kirjasta Isän maa. Nevanlinna kuvaa Suomen sivistyneistön elämää lähinnä 1930-luvulla, mutta sukuviittausten ansiosta kuvaus laajenee myös aikaisemmille vuosikymmenille. Henkilökuvat ovat eläviä ja persoonallisia. Tekstistä kuultaa läpi omaan sukuun kohdistuvaa peitettyä ihailua, mutta myös lempeää kritiikkiä. Nevanlinna kykenee suhtautumaan omaan sukuunsa huumorintajuisesti ja terävänäköisesti, melkein kuin ulkopuolisen tarkkailijan tavoin. Tässä suhteessa mieleen tulevat  Thomas Mann Buddenbrookeineen ja Marcel Proust terävine luokkakuvauksineen. Lukijalle välittyy myös jotain siitä ahdistuksesta, jota hieno ja yksiarvoinen suku voi jäsenelleen ylpeyden ohella tuottaa. Yläluokkaan kuuluvat ihmiset saattavat pitää omia ominaisuuksiaan helposti vain hienon sukunsa erityispiirteinä tajuamatta lainkaan, että kysymys on yleisinhimillisistä piirteistä. Näin voi käydä, jos elävä rajapinta muihin kuin oman suvun jäseniin (tai muihin yhtä hienoihin sukuihin) puuttuu. On helppo halveksia ja mitätöidä sitä, mitä ei lainkaan tunne. Jotkut saavat siitäkin ylpeilyn aiheen.

Näkökulman terävyyden ansiosta Nevanlinnan kirja on hyvää ajankuvaa ja kiinnostavaa luettavaa.