Jostain kummallisesta mielleyhtymästä puhe kääntyi koirapuistossa joulun kautta leluihin ja lelujen kautta lapsuuteen. Juttukumppanini kanssa meillä oli samansuuntaisia kokemuksia, vaikka hän minua nuorempana sijoitti muistonsa 60-luvulle, kun minä muistelin 50-lukua.
Jälkeenpäin rupesin muistelemaan lisää. Tuntui, että kotona riitti aina väkeä, vaikka ydinperheemme ei ollut mitenkään erityisen suuri: isä, äiti ja kolme lasta. Muistikuvieni mukaan kodissamme vaikutti tällainen henkilögalleria – ystävien, sukulaisten ja koirien lisäksi:

-  Elli: kotiapulainen. Elli oli osa elämääni syntymästäni aikuisuuteen. Suurin piirtein niihin aikoihin kun nuorimmaisena muutin pois kotoa osti Ellikin itselleen osakehuoneiston ja muutti - ensimmäisen kerran elämässään - omaan kotiinsa. Elli ei silti poistunut elämästämme; kuolemaansa asti hän piti meistä huolta, aina tarpeen mukaan.

-   Rauha: siivoojamme, joka kävi kerran viikossa ja piti kotimme puhtaana. Rauhan kanssa Ellillä oli pieni mustasukkaisuuskisa: Rauha joi päiväkahvit rouvan kanssa olohuoneessa, kun taas Elli nautti kaikki ateriansa ja välipalansa keittiössä. Elli ja Rauha olivat ainoat, joita rouva kutsui etunimeltä. Siis kutsui etunimeltä, mutta teititteli. Elli ja Rauha puolestaan puhuttelivat herrasväkeä kolmannessa persoonassa: ”Sopiiko rouvalle näin” tai ”Ottaako rohvessori teetä.” Ennen Rauhaa hyvin varhaisessa lapsuudessani siivoamisesta huolehti Iita. Muistan miten hauska oli seistä kyydissä koneen päällä kun parkettia puunattiin.

-    Herra Hukkanen: puutarhan hoitaja. Herra Hukkanen katosi kuvasta ilmeisesti samoihin aikoihin kun huvilan puutarha ajettiin nurin ja muutettiin nurmikentäksi.

-    Herra Pietiläinen: huonekalujen korjaaja. Herra Pietiläinen muodisti ja päällysti huonekaluja. Mm. kun perhe muutti Kruunuhaasta Lauttasaareen eikä kulmasohva olisi mahtunut olohuoneeseen, herra Pietiläinen pienesi sohvan niin, että se pääsi perheen kanssa uuteen kotiin. Yhteinen taival herra Pietiläisen kanssa päättyi, kun hän alkoi urakoida huonekalujen kunnostamista (ja laskuttamista) oman mielensä mukaan toimeksiantajan näkemyksen vastaisesti.

-   Ustinov, Nikolai: perheen kaikki kaikessa ja varsinainen moniosaaja. Ustinov remontoi niin kaupunkiasunnon kuin huvilankin ja osasi korjata kaiken. Ustinov hoiti saunan vesiputket ja laiturin keväällä paikoilleen ja syksyllä talvikuntoon. Ellille Ustinov oli Nikolai. Ustinov oli alun perin ollut talonmiehenä kotitalossamme Kruununhaassa, talossa jossa mm. toimi ortodoksinen kirkko. Luultavasti Ustinov oli venäläinen emigrantti.

-    Moring: taksinkuljettaja. Moring oli mummon naapuri Lauttasaaressa. Omaa autonkuljettajaa meillä ei tietenkään ollut. Isäni ei vielä 50-luvulla itse ajanut autoa talvisin, vaan auto pantiin talveksi pukille. Eikä autoa kaupungissa tarvittukaan, asuimmehan 50-luvulla aivan keskustassa ja tarpeen tullen ajettiin pirssillä. Pitempiä matkoja varten kuten joulu-, hiihto- ja pääsiäislomaksi maalle tilattiin Moring, joka ajoi meidät hienolla Buickillaan niin pitkälle kuin aurattua tietä riitti eli noin kilometrin päähän huvilasta. Siellä meitä vastassa oli naapuritalon isäntä Långström hevosensa Mirandan kanssa, ja Miranda veti meidät reessä perille. Miranda oli suuri, kiltti ja lämmin.

-    Neiti Ruusunen: ompelija. Neiti Ruusunen ilmestyi kotiimme aina keväällä ja syksyllä. Silloin ommeltiin vaatteet perheen naisväelle.

-    Tante Brempel: kotiopettaja. Tante Brempel oli luultavasti alun perin baltiansaksalainen rouvashenkilö, joka kävi meillä puhumassa ja opettamassa saksaa rouvalle ja vanhimmalle tyttärelle ja ruotsia nuoremmille lapsille. Muistan miten luimme Tante Brempelin kanssa sarjakuvaa Nalle o Lisa. Luin sujuvasti ääneen, enkä ymmärtänyt sanaakaan. Tante Brempelin kanssa myös laulettiin ja mentiin piirileikkiä.

-    Miss Mallory: kotiopettaja. Siitä asti kun koulussa englannin opetus alkoi, kävi Miss Mallory meillä kerran viikossa puhumassa kanssani englantia aina ylioppilaskevääseen asti. Miss Mallory oli amerikkalainen, Bostonin seudulta kotoisin oleva neiti-ihminen joka jostain syystä oli juurtunut Suomeen. Olen ikuisesti kiitollinen Miss Mallorylle. Sen lisäksi että hän puhui tavattoman kaunista englantia, hän antoi minulle arvokkaita henkisiä eväitä koko elämää varten. Hän oli hyvä ihminen ja hyvä psykologi.

Varmaan kotipiiriimme kuului vielä muitakin, ainakin ruotsalaiset ja englantilaiset kesätytöt ja -pojat, jotka olivat meillä harjaannuttamassa sisaruksiani, mutta joista omat muistikuvani ovat aika hämäriä. Ja tietysti olivat myös omat lastenhoitajani, joista minulla ei ole mitään muistikuvia. Lastenhoitajia oli kai peräti kolme, siis peräkkäin. Kukin heistä ilmeisesti hoiti minua vain noin reilun vuoden. Tietoiseen muistiin ei heistä ole jäänyt mitään, mutta sitähän ei voi tietää, mitä alitajuntaan on heidän läheisyydestään tai sen puutteesta, heidän hymystään tai hymyttömyydestään jäänyt. Ainakin se on jäänyt, että hoitosuhde päättyi – ehkä jonkinlainen hylkääminen. Mitä seurauksia varhaisilla hylkäämisillä on?

Lastenhoitajan sylissä

1950-luvulla Suomi oli kokonaan erinäköinen kuin nyt. Ei ollut kotitalousvähennystä, mutta eipä ollut juuri verojakaan. Ei ollut työttömyyttä, mutta ei ollut myöskään sosiaaliturvaa – eikä eläkkeitä. Eikä työaikoja: koirapuiston keskustelukumppanini kertoi miten hänen paljon matkustavien vanhempiensa matkoilla ollessa vastuu koko huushollista lapsineen ja koirineen oli kotiapulaisella. Senaikaisilla systeemeillä, ilman kännykkää ja sähköpostia Pariisiin ei noin vain raportoitu tai sieltä saatu toimintaohjeita, kun koko lapsilauma karkasi kotoa Kuusisaaresta Linnanmäelle!

Ihmiset työllistivät toisiaan, mikä oli mahdollista juuri siksi, että vain työn tekeminen maksoi, ei sen järjestämiseksi tarvittava hallinto, julkinen tai yksityinen. Kun tänä päivänä palkkaa kotiinsa vaikkapa siivousapua, on ensin omasta palkasta maksettava verot ja työntekijälle on maksettava niin paljon, että hänkin pystyy maksamaan veronsa ja sitten on vielä maksettava siivousfirman hallinnointikulut. Kun siivous maksaa 35 euroa tunti, niin voi laskea että 20 kahdeksan tunnin työpäivää kuukaudessa tekee 5600 euroa. Suuri kuukausipalkka, eikä varmaankaan siivooja itse sitä tienaa. Johonkin se raha vain katoaa.

En tietenkään silti ajattele, että aikakonetta voisi tai pitäisi kääntää taaksepäin. Mutta mennyttä maailmaa on joskus hauska muistella – ja taivastella. Kovin eri tavalla elettiin. Ehkä tulevat sukupolvet taivastelevat meidän elintapojamme: Hesarissa toimittaja pyysi lukijoita kirjoittamaan vinkkejä siitä miten välttää masennus ilman jokatalvista Thaimaan matkaa!