Aikataulut voivat joskus pettää myös positiivisesti. Putkiremonttimme yllätti meidät iloisesti valmistumalla noin viisi päivää etuajassa! Tänään pääsimme takaisin kotiin - voi miten ihanaa!

Eilen söimme  evakkoaikamme lopettajaisiksi viimeisen illallisen kantapöydässämme ravintolassa,


jonka henkilökunta ja ruokalista olivat tulleet meille kovin tutuiksi.


Kaikkeen olimme hyvin tyytyväisiä.

Sauna ja kuntosali olivat myös ahkerassa käytössämme; yleensä saimme nauttia niistä ylhäisessä yksinäisyydessämme.

Tänä aamuna ajoin vielä hissillä ylimpään kerrokseen katsomaan, miltä puutarhakaupungin keskusta näyttää näin suuren myllerryksen aikoina, kun metron ja maanalaisen parkkiluolaston rakennustyöt ovat vauhdissa.



Tätä riemua jatkuu ensialkuun vuoteen 2015 ja sitten vielä vuoteen 2020, kun Stockmannin uuden tavaratalon päälle rakennetaan pilvenpiirtäjiä asuin- ja liiketiloille.

(Kuvien surkea laatu selittyy sillä, että ne on otettu puhelimella eikä kameralla. Aikoinaan eräs esimies sanoi alaisensa työnteosta, että se sujuu kuin kahdella jalalla käveleminen karhulta: eihän se hyvin käy, mutta ihme kun käy ollenkaan. Lausunto sopii näihin kuviin.)