Kameralla leikkiminen jatkuu. Tuskastuneena salamavalon latistavaan vaikutukseen ja koviin varjoihin ostin salamaan kaukolaukaisijan. Nyt voin sijoittaa irrallisen salaman mihin tahansa ja voin valaista kohteen pelkästään sivulta ilman, että kameran oma salama välähtää. Laite toimii myös sulkijan kaukolaukaisijana, mikä on hyödyksi hyvin tarkassa kuvauksessa, jolloin laukaisimen painaminen voi aiheuttaa liikaa tärähdystä. Ja kun manuaaliin tartuin, niin opin myös sen, että tarkassa kuvauksessa kannattaa nostaa kameran peili ylös ennen varsinaista laukaisua. Oppia ikä kaikki!

Ensimmäisessä koekuvassa kohde on valaistu pelkästään oikealta tulevalla salamalla.

Tässä on paljon oppimista, mutta ajan kanssa harjoittelu tehnee mestarin - toivottavasti. Tai sitten ruokahalu kasvaa syödessä ja pian pitää hankkia lisää salamalaitteita tai studiosalamia (tai ehkä kuitenkin vain salamimakkaraa). Uusimmassa koiralehdessä oli juttu koirien muotokuvaajista: siinäpä olisi minulle toiveammatti!