Katsoin televisiosta elokuvan Mennyt maailma, Brideshead revisited.Jo aiemmin on esitetty samaan kirjaan pohjautuva moniosainen TV-sarja. Molemmat ovat hyvin tehtyjä, sekä elokuva, että TV-sarja. Sarjaa katsoessani ei mieleeni noussut, mitä sarja oikeastaan halusi sanoa; katsoin sitä kuin hienoa epookkikuvausta yläluokan elämästä. Nyt elokuva kilpistyi päähenkilön toteamukseen, ettei hän lopulta tiennyt, mitkä hänen nuoruudenaikaisista tunteistaan, rakkauksistaan ja ajatuksistaan olivat hänen omiaan ja mitkä ulkoa omaksuttuja. Vain yhden asian hän tunnisti täysin omakseen – syyllisyyden. Syyllisyyden mistä? Sitä elokuva ei tarkenna, mutta itse ajattelen, että kertojan syyllisyydentunne koski itsensä myymistä väärille ihanteille. Ihanteille, jotka eivät edistäneet hänen tulemistaan oikeaksi itsekseen - siksi mikä englanniksi on one's true self tai saksaksi das wahre Ich.

Elokuvassa päähenkilö joutuu nuorena miehenä itselleen vieraaseen ympäristöön, yläluokan pyörteisiin. Hän ikään kuin huumaantuu kokemastaan, ihailee kritiikittä ja tuntee itsensä etuoikeutetuksi saadessaan olla osa tätä ulkopuolisille suljettua loistoa.

Tässä mieleeni nousee rinnastus toiseen massiiviseen luokkakuvaukseen: Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä – teossarjaan. Siinäkin kertoja pääsee mukaan yläluokkaiseen elämään, aluksi ihailee sen henkilöitä kuin satuolentoja, mutta vähitellen kasvaa näkemään ihailemiensa ihmisten sielullisen pienuuden ja inhimilliset heikkoudet. Kumpikin teos kuvaa väistyvää aikakautta.

Kummankaan teoksen suomenkielinen käännös ei avaa tätä näkökulmaa, vaikka alkukielisen nimen kummassakin tapauksessa  - Brideshead revisited ja A la Recherche du Temps Perdu – voi tulkita viittaavan juuri tietyn aikakauden ja elämänmuodon tutkimiseen tai uudelleenarvioimiseen.

En koskaan oikein ymmärtänyt Proustin teoksen suomenkielistä nimeä. Teoksen luettuani minulle ei jäänyt käsitystä, että kertoja olisi haikaillut takaisin menetettyyn aikaan ja että hän olisi halunnut sitä etsiä, vaan nimenomaan, että hän tarkasteli mennyttä aikakautta tutkijan, analyytikon silmin. Sana recherce voi merkitä etsimistä, mutta se merkitsee myös tutkimista. Petit Robert antaa sanalle seuraavan(kin) määrittelyn: älyllinen ponnistelu totuuden löytämiseksi. Tästä mielestäni juuri on kysymys. Omituista, että kirjan nimi on saanut niin harhaanjohtavan suomenkielisen muodon. Toisaalta sanalle recherce ei taida löytyä kaikki merkitykset kattavaa suomenkielistä vastinetta.