”Me vastustamme. Me vastustamme hallituksen politiikkaa. Tällä hallituskaudella euroalue on ajautunut talouskriisiin, Japanissa on sattunut suurin maanjäristys ikinä, tuhoisa tsunami ja ydinkatastrofi. Libyassa raivoaa sisällissota ja kansanmurha. Koko arabimaailma kuohuu.  Hallitus ei ole pannut tikkua ristiin näiden asioiden estämiseksi ja toimet joita hallitus nyt esittää asioiden korjaamiseksi ovat kaikki perseestä. Me emme hyväksy ikäviä päätöksiä, me emme halua kantaa vastuuta. Me haluamme muutosta!!!”

Onneksi vaalit ovat tulossa ja suomalainen äänestäjä pääsee vaikuttamaan. Mutta ketä hänen tulisi äänestää muutosta saadakseen? Kas, siinäpä kysymys, kun kaksi kolmesta suomalaisesta ei tiedä mitkä puolueet hallituksessa istuvat. Demareista kolmannes luulee oman puolueensa kantavan hallitusvastuuta. Joka viides perussuomalaisten kannattaja kuvittelee samaa omasta puolueestaan. Vain joka kolmas suomalainen osaa nimetä hallituspuolueet oikein.  Luvut ovat peräisin tutkimuksesta, jonka tuloksista Helsingin Sanomat uutisoi muutama päivä sitten. Aika masentavaa.

Asialliset uutiset eivät taida kiinnostaa kansaa, joka mieluummin seuraa, kenet Big Brother pudottaa seuraavaksi, onko Johanna Tukiainen jättänyt avioerohakemuksensa sisään vaiko vetänyt sen takaisin ja mitä käräjäoikeus on päättänyt Matin ja Mervin tappelusta. Ei ihme, että kansalaiset tuntevat vetoa Timo Soinin kaltaiseen lupsakkaan verbaali-akrobaattiin. Kansa kaipaa sirkushuveja. Sanotaan, että demokratiassa kansalla on sellaiset hallitsijat kuin se ansaitsee. Voi Suomi-parkaa.