Mielenkiintoinen aihe pakinaperjantaissa:
“If you develop a habit of appreciation and gratitude, it can
make a longer-term difference in your sense of happiness or
life satisfaction.” Bill O’Hanlon
Hanna-Leenan mieleen nousi kaksi kauan sitten käytyä keskustelua.
Miss Mallory, Hanna-Leenan viisas englanninopettaja, amerikkalainen, jostain ihmeen syystä Suomeen rantautunut yksineläjä, jolle Hanna-Leena jälkeenpäin oli monesta kiitollinen, korosti samaa mitä Bill O’Hanlonin sitaattikin: asioiden arvostamisen tärkeyttä. Pienikin asia voi olla merkityksellinen: Miss Mallory otti käteensä vastateroitetun lyijykynän, siveli sen tuoretta pintaa, nosti nenälleen ja haisteli. Hänestä oli tärkeää pysähtyä huomaamaan pieniä asioita ympärillä ja iloita niistä. Hänelle siinä oli tyytyväisyyden ydin.
Hanna-Leenasta tässä oli perää ja hän kertoi oppimastaan poikaystävälleen, jotta tämäkin löytäisi keinon arjen pieniin iloihin. Poikaystävä – tuleva diplomi-insinööri - nyökkäili ja totesi, että miksipä ei, mutta hänellä oli asiaan toisenkinlainen näkökulma. ”Jos ihminen on koko ajan tyytyväinen siihen mitä on eikä tavoittele mitään enempää, pysähtyy kehitys.”
Tässäpä on dilemma. Näyttää vahvasti siltä, että tulevan diplomi-insinöörin ajattelutapa on saanut vuosikymmenien kuluessa yhä vankemman jalansijan nykyisessä arvomaailmassa. Pitää vaatia lisää! Lisää liksaa työläisille, lisää työpanosta työnantajille. Koskaan ei saa pysähtyä, koskaan ei saa tyytyä. Lisää, lisää, more, more ….
Hanna-Leena muisti elävästi, miten hänen työpaikkansa pääjohtaja pauhasi työntekijöille omistajaodotuksista. Mitä omistaja odottaa yhtiöltä? Money! Entä kun tämä on täytetty? More money! Entä kolmanneksi? More money! Hanna-Leena muisti miten häntä oli kuvottanut: ei sanaakaan tyytyväisistä asiakkaista, työntekijöiden hyvinvoinnista puhumattakaan. Siinä maailmassa ei ole aikaa iloita vastateroitetun lyijykynän haistelemisesta.
Kasvu ja kehitys ovat hyviä asioita, mutta ei niille silti saa antaa täydellistä ylivaltaa. Kyllä kivaakin pitää olla elämässä yleensä ja työpaikoilla erityisesti. Ja kivaksi olemisen tekee se, jos rehellisesti voi olla kiitollinen. Kiva, kun työkaveri auttoi, kiva kun esimies kannusti, kiva kun alainen hoiti homman kotiin ihan oma-aloitteisesti. Kiva, kun aviomies hieroi olkapäitä, kiva kun naapuri jäi juttelemaan. Kiva, kun on niin mukavat naapurit! Kun oikein ajattelee, on niin paljon, mitä on syytä arvostaa, mistä voi olla kiitollinen.
Usein kaikkein kiitollisin ihminen on vasta silloin, kun on ollut menettämäisillään jotain korvaamatonta. Hanna-Leena tiesi tämän erityisen hyvin. Miten rajattoman kiitollinen hän pari vuotta sitten saamastaan avusta oli, kun hänen selkänsä tapaturmaisesti murtui. Kiitollinen asiantunteville ja osaaville lääkäreille, kiitollinen julkiselle sairaanhoitosysteemille ja sen hyville hoitajille ja kiitollinen ystäville ja omaisille, jotka olivat hänen tukenaan.
Hanna-Leena uskoi, että vaikka elinkeino- ja talouselämä pyörii kasvun varassa, koko totuus ei löydy kasvusta ja kehityksestä. Ilman dramatiikkaakin täytyy jossain vaiheessa olla sijaa myös arvostukselle ja kiitollisuudelle. Eikä Hanna-Leena millään muotoa ole ajatuksensa kanssa yksin. Täältä löytyy asiasta viisaampien mietteitä: Harold S. Kushner: When all you’ve ever wanted isn’t enough.
Kommentit