Päätinpä ommella joululiinan. Marssin Marimekon myymälään ja aikani pähkäiltyäni päädyin punaiseen lumimarjaan. Pyysin sitä kolme metriä. Kysyin kuitenkin varmuuden vuoksi paljonko kangas kutistuu vesipesussa. En nimittäin halua, että liina pesun jälkeen on niin knafti, että ei riitä reilusti pöydän yli. (Näin on käynyt monen pöytäliinan kanssa, kun olen ostanut juuri sopivan pituisen valmiin liinan.)

Myyjä totesi, että ei tämä kutistu paljon mitään, korkeintaan pari senttiä, joka tapauksessa niin vähän että sillä ei ole mitään väliä. Vähän ajan päästä hän mutisi kuin itsekseen: kuusi prosenttia. Siis kutistuu kuusi prosenttia. Kolmen metrin liinassahan se tarkoittaa 18 senttiä.  Minusta se on jo niin paljon, että ilman muuta pitää ottaa huomioon. No, olinkin vanhoista mokista sen verran oppinut, että kolmen metrin liinan pitäisi riittää pesunkin jälkeen: pöytäni on 230 cm pitkä.

Rupesin muistelemaan aikoja ennen laskukoneita. Miten lapsena ihmettelin kaupan tätejä, jotka osasivat aina sanoa hinnan ihan suitsait, ostinpa sitten 150 grammaa karamellejä tai metri kolmekymmentä senttiä kangasta.

Siihen aikaan myyjät olivat eläviä laskukoneita, jotka todella eivät tarvinneet edes kynää ja paperia avukseen. Vieläkään en oikein ymmärrä, miten he niin nopeasti heti tiesivät tarkan hinnan. Nykyään ei myyjillä tunnu olevan edes suuruusluokka hallussa - tarkasta arvosta puhumattakaan. Tekevätköhön koneet meistä tyhmempiä - uusavuttomia?

P.S. Turhaa työtä tein: tänään huomasin, että samasta kankaasta myydään valmiitakin pöytäliinoja.