Oma isäni oli maailman kiltein: hän piti koirista ja lapsista eikä koskaan suuttunut tai korottanut ääntään. Hän oli rakastettu ja arvostettu, mutta perhe-elämään hän ei juurikaan osallistunut. Hän oli hyvin työ-orientoitunut. Hän söi kanssamme päivällistä, mutta sen jälkeen hän tavallisesti joko lähti kokoukseen tai vetäytyi huoneeseensa lukemaan. Luulen, että tällainen perhe-elämä oli aika tavallista sodanjälkeisessä Suomessa. Silloin ei tunnettu käsitettä isänpäivä.

Taulun isästäni maalasi  Håkan Brunberg.

(Valokuvassa ei erotu koiran palttooseen kirjailtu nimi. Se on Herkules.)

 

Haaste: Valokuvatorstai no 184  : Isä