Elli ja hamsterit (Kuva: Esko Silvanto)

 

1954
Hamsterit

Hamsterit tulivat meille sinä talvena jolloin täytin kahdeksan vuotta. Niitä oli kaksi: Kuikku ja Kille, pariskunta. Ne asuivat entisessä akvaariossa, jonka pohjalle oli järjestetty pehmikkeitä ja kuivikkeita sekä viihdykkeeksi juoksupyörä.

Puhdasmielisessä perheessämme kenenkään päähän ei pälkähtänyt että otukset saattaisivat innostua lisääntymään. Niin kuitenkin kävi ja yhtenä aamuna akvaarion pohjalla oli mytty pienen pieniä vaaleanpunaisia, ryppyisiä puikuloita, joista en aluksi oikein ymmärtänyt mitä ne olivat. Pian puikulat kuitenkin hävisivät – ilmeisesti kotiapulaisemme Ellin toimesta - yhtä salaperäisesti kuin olivat ilmestyneetkin.

Pariskunnan valtasuhteet olivat selvät: heillä vallitsi akkavalta. Kuikku söi kaiken ruuan, oli lihava ja kiiltävä, kun taas Kille laihtui ruipeloksi ja sen karva oli kiilloton. Kille oli kiltti, mutta Kuikku oli kiukkuinen: armotta se puri kättä joka uskaltautui akvaarioon sitä silittämään. Lopulta pariskunta oli erotettava ja Kille muutti toiseen purtiloon.

 

Hamsterien kanssa hallin sohvalla (Kuva: Esko Silvanto)

 

En muista, kenen toivomuksesta hamsterit hankittiin, viisi vuotta vanhemman veljeni vai minun, mutta eniten niistä innostunut oli isäni. Hänen lauantai-illan hupiaan oli ottaa otukset vankilastaan ja päästää ne vallattomasti juoksentelemaan ympäri asuntoamme. (Rotweilerimme Kim oli noihin aikoihin talvet täysihoidossa maalla; muutenhan hamstereille olisi voinut tulla kipakat paikat.) Ilottelun päätteeksi elukat oli pyydystettävä takaisin akvaarioonsa, mikä usein oli helpommin sanottu kuin tehty. Usein ne pakenivat äidin makuuhuoneen massiivitammisen vaatekaapin taakse.

 

Äidin huone (Kuva: Esko Silvanto)

 

Äitiäni hamsterit riemastuttivat eniten sinä iltana jolloin Kuikku oli pujahtanut sisään vierailulla olevan, hyvän perheystävän, rehevän ja rempseän herra A:n housun lahkeesta. Kankaisessa tunnelissa harhailtuaan otus ei löytänyt muuta ulospääsyä kuin herra A:n epähuomiossa auki jääneen sepaluksen. Sieltä se työnsi päänsä esiin ja varovasti, viikset väristen kurkisteli oikealle ja vasemmalle ihmetellen, josko pakotie jo olisi selvä.