Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut uudet suositukset saattohoidosta (HeSa 24.9.2010). Hyvä niin. Saattohoito järjestetään potilaan, omaisten ja hoitohenkilökunnan yhteistyönä. On selvää, että kuolevan hyvä hoitaminen vaatii toisenlaisia taitoja kuin ns. tavallisten potilaiden hoito. Helsingin Sanomien mukaan Jyväskylässä Kyllön terveysaseman hoitajat ovat tähän mennessä kouluttautuneet omatoimisesti, mutta he toivovat jatkossa lisäkoulutusta voidakseen suoriutua uusien suositusten mukaisista vaatimuksista. Omaisten koulutuksesta mainitaan vain, että omaisilla on potilaan kuoleman jälkeen mahdollisuus keskusteluun hoitotiimin kanssa. Mielestäni tämä ei riitä.

 

Saattohoitotiimiin kuuluvan omaisen edellytykset kuolevan hoitoon ja kuoleman kohtaamiseen ovat vielä heikommat kuin ammattiväellä. Omaisella – toisin kuin ammattilaisella – kysymys on myös tunteista ja koko hänen elämästään, niin hoidon aikana kuin saatettavan kuoleman jälkeen.

 Minusta olisi suotavaa, että myös saattohoitoon sitoutunut omainen saisi tähän tehtävään valmennusta, niin käytännön kysymyksissä kuin psykologisesti. Ehkä tällaista valmennusta voitaisiin nivoa yhteen hoitohenkilöstön koulutukseen. Jos muuta kanavaa ei löydy, niin kenties työväenopistot tai seurakunnat voisivat ottaa asian omakseen. Saattohoitoa tekevät omaiset voisivat tällä tavoin myös löytää vertaisryhmän, joka jo sinänsä toisi raskaaseen tehtävään henkistä tukea. On hyvä muistaa, että itse kukin voi jonain päivänä olla tämän tehtävän edessä.