Metsä ja puut

Helene Schjerfbeckin ja naistaiteilijoiden näyttelyn elokuvassa eräs taiteilijan oppilaista kertoo tärkeimmästä opista, jonka hän opettajaltaan sai. Helene Schjerfbeck kehotti katsomaan kohdetta kauan. Niin kauan että näkee. Pitää maalata se mitä näkee ja se mikä on totta.

 Neuvo on hyvä ja pätee kaikkeen taiteeseen – ja oikeastaan muutenkin elämässä. (Useinhan saatamme nähdä esim. toisessa ihmisessä vain sen mitä omat ennakkoluulomme näyttävät sen sijaan että pyrkisimme näkemään hänet hänen omassa elementissään.)

Schjerfbeckin omassa tuotannossakin mielestäni on nähtävissä juuri tämä kehitys: varhaisemmat työt ovat taidokkaita, mutta ne ovat samalla tavalla taidokkaita kuin kenen tahansa etevän taiteilijan työt. Myöhäiskauden tuotannossa taiteilijan persoonallinen näkemys sen sijaan tekee hänen töistään täysin jäljittelemättömiä.