Joutsenperhe sunnuntaikierroksella.

 

Kuka olen, on kysymys, johon kirjailijat ja filosofit etsivät vastausta sitä milloinkaan lopullisesti löytämättä. Vastausta etsitään sukuhistorian ja oman menneisyyden, usein meriittien ja menestyksen tai toisaalta suurten vastoinkäymisten valossa.

  Jospa kysymys pitäisikin muotoilla toisin: kuka haluan olla? Ehkä tähän on helpompi löytää vastaus ja ehkä tämä kuvaa ihmistä paremmin kuin se kuka tai mikä hän sattuu oikeasti olemaan.


Jos haluan olla kaunis ja hyvä ihminen, niin kertoohan se minusta enemmän kuin peili ja vaaka tai hyväntekeväisyyteen maksetut summat ja ansioluettelo. Todellinen kauneus ja hyvyys ovat nimittäin aina makuasioita: kauneus on katsojan silmässä, yksi tykkää tyttärestä, toinen äidistä. Sitä paitsi kysymys on myös suhteellinen: millä asteikolla kauneutta tai hyvyyttä mitataan. Kuinka paljon pitää antaa hyväntekeväisyyteen, jotta olisi hyvä ihminen? Miten mitataan lähimmäisille osoitetun rakkauden ja myötätunnon määrä?

Mielen tasapainon vuoksi lienee myös hyvä, jos ihminen voi rakentaa itselleen myönteisen minäkuvan vaatimattomammillakin edellytyksillä. Eikö olisi hyvä, jos riittäisi että mieli on altis vaikka liha on heikko;)


Sen sijaan se kuka haluaa olla, kertoo jotakin kantajansa arvomaailmasta. Jos joku haluaa olla julkkis (yksi nuorten yleisimmin mainitsemista tulevaisuuden toiveammateista), niin se on kuvaavaa vaikka ihminen ei tosiasiassa olisi kertaakaan saanut nimeään juorulehtien palstoille.


No, tämä nyt on tällaista helteen synnyttämää ajatuksen sekoilua. Huomenna varmasti näen itsekin, ettei ajatuksessa ole päätä eikä häntää…