Juhannuksena kävi ilmi, että miehen tytär on joutunut pentukuumeen valtaan. Koko viikonlopun ajan - toisten seuratessa television ääressä jalkapallokisoja - me selasimme kasvattajasivuja tällä toivottoman hitaalla nettitikkulla. Toiveena olisi ruskea labbisnarttu ja nyt niitä ehkä kenties saattaa olla tekeillä!  Pentuetta odotetaan elokuussa. Vielä on jännättävä, montako pentua tulee ja kelpuuttaako kasvattaja tämän kokeneen ja antaumuksellisen koiraihmisen yhden pennun uudeksi emännäksi. Lämpimästi voin häntä suositella!

Montylla on jo ennestään useita ruskeita labbistyttöystäviä (joista suuri rakkaus Lucille tietenkin on ylitse kaikkien muiden) ja monta pentua se on myös opettanut säällisille koiratavoille, esimerkiksi antamalla  ystävällisesti mutta päättäväisesti ymmärtää, että vanhat herrat  (10 v.)  eivät suvaitse pentujen ylenmääräistä touhuamista ympärillään. Monty voisi olla pennusta aika lailla innoissaan, mutta varmaan myös tyytyväinen siitä, että pentu kyläilyn päätteeksi kuitenkin aina menisi takaisin omaan kotiinsa ja reviiri pysyisi rikkumattomana. 

Nyt eletään jännittävää odotuksen aikaa!