Mielenkiintoinen teos saksalaisesta kenraalista,  toisinajattelijasta ja vastarintamiehestä Hitlerin Saksassa. Teos valottaa Saksan sotilaspoliittista elämää 1920-luvulta toisen maailmansodan loppuun.  Minulle uusi asia oli Saksan ja Neuvostoliiton sotilaallinen yhteistyö 1920-luvulla. Vaikkakaan Saksan sotilasjohto ei jakanut Neuvostoliiton poliittista suuntausta, se ei estänyt maita kehittämästä sotilasteknologiaansa yhdessä. Tällaiseen yhteistyöhön Saksaa ajoi ensimmäisen maailmasodan ankarat ehdot, jotka rajoittivat sen omaa aseteknologian  kehittämistä.

Hammerstein vastusti Hitlerin valtaannousua alusta alkaen liittymättä kuitenkaan vasemmiston riveihin, mihin mm. hänen tyttärensä innolla lähtivät mukaan. Kirjasta käy ilmi miten voimakasta vasemmistolaisuus ja yhteistyöhalu Neuvostoliiton kommunistipuolueen kanssa saksalaisen aateliston nuorison piirissä saattoi olla.  Syntyy vaikutelma, että Saksassa ääriliikkeillä suuntaan ja toiseen olisi kasvupohjaa, joskaan mitään arviota kiihkomielisyyden yleisyydestä ei kirjasta saa.

Hammerstein ei puuttunut lastensa valintoihin. Hän pysyi maltillisena, ehkä luontaisen laiskuutensa ansiosta, jota kirjassa tuodaan useaan kertaan esiin.

Hänen alaisensa mm. ovat yksimielisesti todenneet, että hän ei pitänyt rutiinitehtävistä, mutta hänellä oli harvinaislaatuinen kyky salamannopeasti muodostaa tilannearvio ja ilmaista se kirjallisesti yksinkertaisella ja selkeällä tavalla. Hänen käsityksensä mukaan johtajan piti jättää rutiinitehtävät hyville apulaisille ja itselle piti suoda paljon aikaa ajattelulle. Vain sillä tavalla voi johtaa oikealla tavalla.

Hammerstein arvioi upseereitaan seuraavalla tavalla: ”On olemassa viisaita, ahkeria, tyhmiä ja laiskoja. Yleensä kaksi ominaisuutta esiintyy yhdessä. Yhdet ovat viisaita ja ahkeria, nämä ovat kenraaliainesta. Sitten ovat tyhmät ja laiskat, joita jokaisessa armeijassa on 90 % ja jotka sopivat rutiinitehtäviin. Viisas ja laiska sopii johtotehtäviin, sillä hänellä on järkeä ja hermoja vaikeiden päätösten tekemiseen. Tyhmien ja ahkerien suhteen pitää olla varovainen, sillä nämä saavat aikaan vain vahinkoa.” Tätä Hammersteinin maksiimia on sovellettu muuallakin.

Tyylillisesti kirja on väliin kuin romaani, väliin dokumentti. Mielenkiintoisia ovat aikalaisten haastattelut, joita Enzenberger on onnistunut kirjaansa varten tekemään. Ilahduttavaa lukemista, joskin raskasta, kielen vuoksi väliin minulle työlästäkin; hyvä sanakirja on ollut ahkerassa käytössä.