Tämänpäiväisen Helsingin Sanomien Kanavalla-palstalla Laura Kangasluoma kirjoitti yhteisen kokemuksen rikkaudesta ihan vain tv-ohjelmia porukalla (nuorena) katsottaessa. Yksi kohta kolahti minuun ihmeen voimakkaasti:

”Me olimme omassa maailmassamme, jossa lauantaisen kesäillan alkutunneissa kupli mahdollisuus tulevasta. Se oli ihanaa.”

Juuri tällaisena muistojen eldoradona väikkyy nuoruus minunkin mielessäni.

Tosin aikaa kultaa muistot, eihän nuori ihminen omaa hetkeään noin romantisoituna koe! Yksikin opiskelutoverini ihmetteli, mistä ihmeestä on kyse laulussa, jossa lauletaan kultaisesta nuoruudesta. ”Ei ne ainakaan gradun tekemisestä laula.”

Mutta kevät on vanhallekin aina kuin uusi nuoruus. Vaikka ihminen vuosien myötä menettää sen kutkuttavan odotuksen tulevasta elämästä, joka auttamatta liittyy vain nuoruuteen, saa kevät aikaan jotain samansuuntaisia tuntemuksia myös ikääntyneen sydämessä.

Satoi tai paistoi, kesä on joka tapauksessa edessä.  Kesä, aurinko ja meren kimallus.