Pakinaperjantai haaste 172   : Oho

Hanna-Leena ja Musti palasivat lenkiltä kaupan kautta. Musti odotti oven ulkopuolella ja Hanna-Leena toimitti ostokset. Ostoksia tuli niin paljon, että Hanna-Leena joutui kantamaan ne kahdessa kassissa.

Kahden kassin ja koiran kanssa kulkeminen oli haastavaa ja Hanna-Leena komensi Mustin seuraamaan. Musti toki tunsi komennon teoriassa koirakoulun ajoilta, mutta käytännössä se ei mennyt aivan sujuvasti. Musti kulki Hanna-Leenan jäljessä ja vähän väliä se hidasteli haistellakseen maahan jätettyjä viestejä, joita vain koiran nenä osaa auki koodata. Hanna-Leena tunsi tämän jonkinlaisena jarruttavana voimana.

”Seuraa! Hyvä poika!” ”Seuraa! Hyvä!” hoki Hanna-Leena kaiken aikaa. ”No nythän se seuraa hyvin”, tuumi Hanna-Leena mielessään, kun Mustin kulku ei enää tuntunut hidastavana painona remmin päässä. Hanna-Leena vilkaisi sivusilmällä taakseen ja mitä hän näki: Musti seisoi kuin paikoilleen naulittuna kymmenen metrin päässä ja katsoi emäntäänsä ihmeissään; Hanna-Leenaa olikin seurannut vain tyhjä hihna. ”Oho”, ajatteli Hanna-Leena. Hän tunsi itsensä hölmöksi ja juoksi pujottamaan kaulapannan takaisin Mustin kaulaan.