Pakinaperjantai: haaste no 169 : tulitikku

Olipa kerran, kauan kauan sitten, kaukana pohjoisessa maa, jossa tupakkaa sai polttaa miltei missä ja milloin tahansa. Tupakointia harrastettiin yleisesti sisätiloissa, myös kahviloissa ja ravintoloissa. Silloin eli tulitikku kulta-aikaansa. Tulitikulla oli keskeinen asema sosiaalisen elämän ylläpitäjänä. ”Onk’sulla tulta?” oli luultavasti yleisin avausrepliikki, kun muuten aloitekyvyttömät ihmiset avasivat keskustelun vieraan kanssa. Lähestyminen tapahtui neutraalisti; näin harmittomasta lähestymisestä ei kukaan voinut loukkaantua. Samalla se tarjosi tilaisuuden keskustelun jatkamiseen, jos osapuolista siltä tuntui.

Tulitikulla oli tärkeä osa myös elokuvassa. Kun sankari tarjosi tulitikun nenässä tulta sankarittaren savukkeeseen ja jos sankaritar tarttui sankarin käteen hellällä mutta varmalla otteella hetkeksi ennen kuin puhalsi tulen sammuksiin, ei katsojalle jäänyt epäselväksi, mistä oli kysymys.

Mutta ajat muuttuivat. Kehitys kehittyi ja tulitikku joutui altavastaajan asemaan, kun kalsean metalliset sytyttimet korvasivat hekumallisesti, vain hetken hehkuvan aidon tulen. Ja niin kuin tässä ei olisi ollut haastetta tarpeeksi, kääntyi koko ilmapiiri tupakointia ja tulen tarjoamista vastaan. Tupakoinnista katosi kaikki glamour ja romantiikka. Tupakoinnista tuli katoava luonnonvara: enää polttivat tupakkaa vain piintyneet luuserit ja hekin joutuivat värjöttelemään ulkotiloissa pahettaan harjoittamassa. Tulitikku oli auttamatta menettänyt asemansa. Mitään emme ole saaneet tilalle. Tulitikkua ei välttämättä tarvita enää edes grillin tai takan sytyttämiseen. Sen pituinen se.