Haaste: Pakinaperantai: Tämän unen haluaisin nähdä

Iltauutiset: Lähi-itään on saatu pysyvä rauha. Terrorismin juuret on kaivettu maasta. Aika hyvä, mutta ei. Entäs tämä: olen voittoisa kilparatsastaja. Radetskin marssi soi ja hevoseni laukkaa palkintojen jakoon. Äh ei, no sitten: palvottuna oopperalaulajattarena heittäydyn alas Tiberin vietäväksi Toscan loppukohtauksessa. Tai tämä: rakastettuna henkilöstöjohtajana ratkaisen tehtaan huonon työilmapiirin. Ei, ei, ei. Mikään ei kuulosta luontevalta. Liian ylevää, liian itsekeskeistä.
   En minä tiedä mitä haluaisin uneksia. Unenhan pitää olla yllätys, unen pitää paljastaa jotakin uneksijalle. Ei se voi olla mittatilaustyötä.
   On kuitenkin yksi uni, jonka jälkeen tiedän herääväni virkistyneenä. Siinä unessa tulevat luokseni kaikki elämäni koirat. Ne tulevat sulassa sovussa ja niillä on kaikilla hyvä olla. Tulee vanha Kim, lapsuuteni rottweiler, joka oli kova karkaamaan ja joka ajeli huvikseen yksikseen raitiovaunulla, kunnes poliisi vei putkaan. Tulee Lelle, arvonsa tunteva mäyräkoira, jonka valikoivalla ruokahalulla ei ollut rajoja, tulee toinen Kim, rottweiler, jonka turkki oli rodulle liian laineikas ja luonne poikkeuksellisen lempeä, tulevat Päivin kultaiset noutajat Dani, oikea alfa-narttu ja Linda, lempeyden ruumiillistuma. Ja City, ihana labbiksemme, joka tuli meille ensin evakkoon ja lopulta ikiomaksemme ja joka piti tapanaan retkottaa sohvalla selällään kuin susi Punahilkan isoäidin sängyssä. Ja koko kaartin isäntänä ja kapellimestarina tietysti Monty.
   Unessa ei tapahdu mitään. Unessa ei ole aikaa, ei juonta, on vain läheisyyttä, lämpöä, ystävyyttä.  Unessa ovat mukana myös rakkaat edesmenneet omaiseni. Kaikki on niin hyvin.