Alussa länsimaiset yritykset saivat itselleen etua siirtämällä tuotantoaan halvan työvoiman maihin, mm. Kiinaan.  Nyt on Kiinan vuoro investoida länteen.

Finanssikriisin kurittamana länsi myy itseään halvalla:  viime viikolla GM myi Volvon kiinalaisille kolmanneksella siitä hinnasta, jonka se itse oli siitä maksanut. Saab puolestaan on jo myynyt kiinalaisille autoteknologiansa. Lopusta, mm. tuotemerkistä kauppaa vielä hierotaan. Saabin tuotannon arvellaan loppuvan Ruotsissa joka tapauksessa kokonaan. Tulevaisuus näyttää, miten Volvon käy. Pohjolan oloihin rakennettu Volvo ja toinen pohjoismainen auto-ikoni Saab ovat olleet vahvasti skandinaavisia brändejä. Nyt tähän tulee muutos. Autoteollisuus on kuilun partaalla muuallakin. Kuljetustarpeet eivät mihinkään häviä, mutta nähtäväksi jää mitä Euroopan tai Amerikankaan automerkeistä jää jäljelle.

Tämänpäiväisessä Hesarissa oli mielenkiintoinen artikkeli maailman voimasuhteiden muutoksesta. Länsimaisten investointien ansiosta Kiina on imuroinut itselleen suuret valuuttavarannot. Kiinan valuuttavaranto on kasvanut vuosikymmenen alun vajaasta sadasta miljardista dollarista 2300 miljardiin. Tästä 70 prosenttia on amerikkalaisia joukkovelkakirjoja. Amerikan ulkomaan velasta puolestaan neljännes on Kiinan käsissä. Tulevaisuudessa vieraan valtion valtaamiseksi ei ehkä tarvitakaan ydinsotaa: vallan voi ostaa rahalla. Siistiä: ainakin siinä tulee säästymään ihmishenkiä. Onko syntymässä uudenlainen kolonialisaatio, jossa osat ovat vaihtuneet: länsimaat ovat siirtomaita ja siirtomaaherrat tulevat idästä?