Oranen kertoo suurliikemieheksi siirtyneen entisen pankinjohtajan Andersin ja mallin töistä toimittajaksi pyrkivän Piritan tarinan 80-luvun kasvuvuosista 90-luvun lamaan. Anders haistaa suhdanteiden kehityksen ja päättää ottaa varallisuuden uudelleenjärjestelyssä itselleen leijonan osan. Hänen mottonsa on Fiksut pärjää aina. Kunnianhimo yhdistettynä hyvään tilannetajuun, häikäilemättömyyteen ja ehdottoman vallan himoon johtaa Andersin pankkikriisin ja laman läpi rikkaana miehenä. Hän selviää voittajana, mutta sielunsa myyneenä ihmishirviönä, rauniona, joka joutuu kärvistelemään odottaessaan tekojensa punnitsemista oikeudessa. Vauhtisokeus, loputon voitonhimo ja täydellinen piittaamattomuus tekojensa seurauksista toisille ihmisille muuttavat Andersin vähitellen despootiksi, jota vastaan hänen lähimmätkin kääntyvät. Anders tokenee vasta yhtiössä tapahtuneen vallankaappauksen jälkeen, kun hän menettää täyden määräämisvallan. Tarina saa näennäisesti onnellisen lopun, kun vaimo palaa Andersin luo. 

Pirita, hänen toimittaja-äitinsä ja tämän miesystävä tuovat kuvaan taloudellisen asteikon toisen pään. Heidän kauttaan valottuu tavallisten ihmisten kohtalo suuressa taloudellisessa pyörityksessä. Miten ammattitaitoiset, kokeneet ja yritteliäät ihmiset ennen lamaa tulevat työllään toimeen – niukasti mutta kohtuullisesti. Ja miten varallisuuden uusjaossa toisten päälle sataa mannaa (Pirita) ja toiset menettävät aivan kaiken (Piritan äiti ja miesystävä), ilman minkäänlaista omaa vaikutustaan asiaan.

Oranen kirjoittaa sujuvasti ja tuntuu hallitsevan talouselämän kiemurat. Niin sutjakasti hän kuvailee konkurssien  ja pöytälaatikkofirmojen pyörittämisen, veroparatiisien hyödyntämisen ja bulvaanien käyttämisen, että lukijallekin valkenee miten yletön rikastuminen ei välttämättä vaadi suurta fiksuutta vaan ihan muita ominaisuuksia – tai joidenkin toisten puutetta. Orasen teos tarjosi mukaansa vievän lukukokemuksen, vähän samaan tapaan kuin monet Jörn Donnerin kirjoista.