Hanna-Leena piti itseään positiivisena ihmisenä. Omasta mielestään hän osasi nähdä kolikon molemmat puolet ja hän keskittyi aina mieluiten siihen mikä kussakin asiassa oli hyvää. Vastoinkäymisiin hän suhtautui tyynesti, mutta silti hän ei tyytynyt passiivisesti odottamaan mitä tuleman piti: hänen mielestään ihmisen piti tarttua toimeen ja tehdä voitavansa – tuleen ei saanut jäädä makaamaan. Mutta jos lopputulos ei siltikään vastannut odotuksia, hän tuumasi rauhallisesti, että niin ei sitten kai ollut määrätty.

Asennoituminen oli peräisin lapsuudesta, jolloin äiti aina palkitsi Hanna-Leenan suklaalevyllä, jos kokeista tuli huono numero. Äidin mielestä tärkeintä oli, että lapsi oli yrittänyt parhaansa. Hanna-Leena oli tietysti mielissään suklaasta, mutta palkintoon hän suhtautui vähän ristiriitaisesti. Hänhän ei mitenkään ollut tehnyt parastaan, koskapa ei ollut lukenut ajallaan läksyjä eikä valmistautunut kokeisiin. No, itse koetilanteessa hän toki oli tehnyt parhaansa.

No, samapa tuo, mistä epäonnistumisiin tyytyminen ja mustan valkoiseksi selittäminen johtui. Mutta sitten kävi niin, että positiivinen ajattelu tuli muotiin yleisemminkin. Kuin mantrana Positive thinking kaikui kaikkialla Hanna-Leenan ympärillä. Siitä kirjoitettiin kirjoja ja siitä pidettiin seminaareja. Ja kun Hanna-Leena luonteeltaan kuitenkin oli – positiivisuudestaan huolimatta – jonkin sortin vastarannan kiiski, häntä alkoi vähitellen harmittaa. Mitä pitäisi oikeastaan vastata, kun kysytään mitä kuuluu? Pitääkö aina kuulua hyvää?  Hanna-Leena muisti hämärästi kuulleensa toisenkinlaisen vastauksen voinnin kyselyyn: Som gamla mår. Aika hyvä! Mitäpä jos kerrankin sanoisin että kuuluu hyvää – olosuhteisiin nähden. Siis pienen pieni varaus iänikuiseen tahrattomaan positiivisuuteen. Kuulija voi sitten itse pohtia tai olla pohtimatta, mitä ne olosuhteet ovat. Mitähän ne voisivat olla, voisiko olla sairautta? Valittaahan ei saa – se ei ketään kiinnosta – mutta saisiko joskus antaa pirulle – elämän raadollisuuden tunnustamiselle – pikkusormen. Vai viekö se koko käden ja syökseekö ihmisen loputtoman valituksen ja marinan syövereihin? Miten On? Voisikohan sitä olla epätäydellisesti positiivinen? Oikeasti?

Haaste: Pakinaperantai: Positiivisuuden ylistys