Ehdottomasti suositeltava lukukokemus!
Tähän kirjaan sain kimmokkeen Nouvel Observateurissa julkaistusta arvostelusta. Kirja on käännetty ranskaksi, mutta tilasin sen amazonista alkukielellä. Teos on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1942 ja myöhemmin 1991, 1996 ja 1999. Kirja kertoo keskinkertaisen, mutta äärimmäisen kunnianhimoisen, kyynisen ja keinoja kaihtamattoman seurapiiri- ja lehtinaisen ja kirjailijan menestystarinan toisen maailmansodan ajan New Yorkissa.

Menestyäkseen Amanda Keeler Evans käyttää hyväkseen kaikkia tapaamiaan ihmisiä niin seksin kuin kirjoittamisenkin alueella. Ollakseen hyvä kirjailija Amandan ei tarvitse osata kirjoittaa; hänen täytyy van löytää itselleen riittävästi valtaa omaava rahoittaja, joka raivaa hänelle tien seurapiireihin ja hankkii hänelle kirjallisen aineiston tuottamiseen tarvittavat avustajat. Powellin tyyli on satiirisuudessaan kutkuttava: “The tragedy of the attic poets, Keats, Shelley, Burns, was not that they died young but that they were obliged by poverty to do all their own writing”.

Kirjaa lukiessa mieleen tuli aihepiirin vuoksi Paholainen pukeutuu Pradaan, toisaalta taas tekstin psykologisen tarkkanäköisyyden ja satiirisuuden vuoksi sellaisetkin mestarit kuin Proust ja Thomas Mann. Malliksi muutama makupala:

”But a consciousness of being in the wrong seldom puts a man in good humour, so he flew into a childish rage.”

“There were moments when he wished for some heart ailment which would oblige people to take care of crossing him.”

“But as soon as she had delegated the blame for her own confusion on someone, she felt a little better, and was fairly civil to Miss Bemel for quite a while.”