Pakinaperjantai: Marttyyrit

Rouva K:lla ei ollut tapana osallistua taloustöihin. Siihen tehtävään oli palkattu kotiapulainen – tai palvelija, kuten 1950-luvulla oli tapana sanoa. Lasten ollessa pieniä heidän hoitamisestaan piti huolta lastenhoitaja. Kotiapulaisen työtä helpottamassa talossa kävi viikoittain siivooja.

Rouva K. saattoi siis vapaasti omistautua harrastuksilleen: kirjallisuudelle, vieraiden kielten opiskeluun ja käsitöille sekä kesäisin puutarhanhoidolle. Talossa vallitsi tyytyväinen ja iloinen ilmapiiri, eikä Marttyyrillä ollut sinne mitään asiaa. Marttyyri olisi ajettu ulos ikkunasta samaa tietä kuin Vanha Aatami, joka silloin tällöin yritti livahtaa sisään lapsia viekoittelemaan.

Mutta tässäkin paratiisissa oli käärmeensä, joka avasi Marttyyrille oven. Käärmeen nimi oli kotiapulaisen kesäloma. Noina onnettomina viikkoina Rouva K. joutui ottamaan vastuun perheen ruokinnasta. Vaikka lapset valjastettiin pöydän kattamiseen ja astioiden tiskaamiseen, jäi Rouva K:lle kosolti tehtävää. Kotiapulaisen loman ensimmäisinä päivinä hän otti tehtävän haasteena ja uurasti keittiössä esimerkillisesti: herkulliset ja vaihtelevat ateriat ilmestyivät ruokapöytään ajallaan. Keittiö kiilsi puhtauttaan, kun Rouva K. piti kunnia-asianaan viimetöikseen joka ilta kuurata lattian.

Uutuudenviehätys Rouva K:n uudesta roolista kului kuitenkin loppuun muutamassa päivässä. Silloin koitti Marttyyrin tilaisuus. Hän livahti sisään ja asettui taloksi. Marttyyri ei missään vaiheessa väsynyt muistuttamaan osastaan perheen orjana. Kesämekkonsakin hän nimesi orjapuvuksi. Kaikkien helpotukseksi kotiapulaisen loma päättyi pian ja sen mukana myös Marttyyrin valtakausi. Marttyyri pakkasi tavaransa ja poistui paikalta, mutta vain palatakseen ja ottaakseen tilansa taas seuraavana kesänä.