Kansankerrokset ovat epäilemättä lähentyneet tavoiltaan toisiaan eikä yksien maailma enää ole niin outo toisille kuin vaikkapa 50 vuotta sitten. Mutta siltikin luulen, että tuttavapiirissäni on ihmisiä, jotka eivät koskaan ole käyneet tehtaassa tai maatilalla. Ehkä eivät edes koskaan tavanneet ketään työläistä tai maanviljelijää. Sen sijaan oletan, että neuvotteluhuoneista power-point -sulkeisineen on osansa saanut jokainen aikuisikäinen suomalainen, työskentelipä hän tehtaassa tai toimistossa. Useimmat käynevät nykyään myös ravintoloissa.

Ravintolassa istuminen lienee yksi tavoista, jotka vanhan kansan mielestä olivat ihmistä leimaavia. Näin luulen, kun muistelen erästä mieheni iäkästä sukulaisnaista, joka vaurastuneena kauppiaana savolaisessa pikkukaupungissa itse oli hyvinkin tottunut sekä järjestämään kotonaan illalliskutsuja että emännöimään lounaita ravintolassa. Usein hän kertoikin ravintola-tarjoamisistaan sisarensa tyttärelle, maatalon emännälle, joka häntä vanhoilla päivillään (toinen oli 70 v. toinen 90 v.) nöyrästi passasi ja palveli. Kerran sitten sisaren tytär pyysi, että täti veisi hänetkin joskus ravintolaan. ”Siutko? Mitäs sie siell’ tekisit? Ethä sie ees käytä alkkohoolii”, oli tädin napakka vastaus. Ravintolassa syöminen ei vanhan rouvan mielestä nähtävästi ollut tarpeellista tai soveliasta maatalon emännälle, ei ainakaan raittiille.