Linkki toiseenkin Näkemys-aiheiseen juttuun.

Nostin postin eteisen lattialta. Kas, pankin asiakaslehti, mitähän tässä.
Näkemyksemme mukaan kurssien voimakas heilunta jatkuu. Pohjia ei ole vielä saavutettu, mutta kurssien arvellaan lähtevän nousuun tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Nyt on hyvä aika sijoittaa rahastoihin. Sopivasti pienissä erissä ostamalla sijoittaja voi tasata kurssivaihtelun vaikutuksia. Nousun alkaessa sijoitusten arvo kohoaa.”
Jaaha, ajattelin. Näkemyksemme mukaan. Minä puolestani arvelen, että pankin intressissä on myydä sijoitusinstrumentteja, jotka hoitokuluina antavat mukavan tuoton pankille itselleen, ilman riskiä. Mutta mikä se näkemys oikeastaan on? Valistunut arvaus, luulo? Tätä jäin pohtimaan lähtiessäni Finlandia-talolle Kathleen Battlen konserttiin.

Konsertti oli ylimaallinen. Kathleen Battlen ääni oli kuin satakielen laulua. Minusta tuntui, että en koskaan ole kuullut mitään niin kaunista, niin vaikuttavaa. En tiedä olisiko eilinen akupunktio herkistänyt hermoratojani pysyvästi, mutta kun Battle lauloi Laurettan aarian O Mio Babbino caro Puccinin oopperasta Gianni Schicchi, ei mikään voinut estää kyyneleitäni valumasta.
Battlen lisäksi koko konsertti oli upea. Kansallisoopperan orkesteri soi Mikko Franckin johdolla taivaallisesti.

Äkkiä ymmärsin, mikä on näkemys. Se ei ole luulo eikä valistunut arvaus. Mikko Franckilla oli näkemys siitä, miten hän haluaa orkesterinsa soivan: minkälaisen vuoropuhelun ja työnjaon hän haluaa soitinryhmien välille. Millä tavalla hän haluaa painottaa eri asioita. Kapellimestarilla oli asiasta näkemys. Hän oli siirtänyt näkemyksensä orkesterille ja tuloksena me kaikki saimme jakaa hänen näkemyksensä ja nauttia siitä. Näkijän näkemys on vastaansanomaton.

 

Tarinamaanantai: Näkemys