Katriina Järvinen ja Laura Kolbe: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa.

Kirja esittelee joukon keski-ikäisiä suomalaisia, jotka ovat tehneet luokkaretken, siirtyneet elämänsä varrella lapsuutensa yhteiskuntaluokasta toiseen. Monet heistä kertovat kokeneensa jonkinasteista ulkopuolisuutta – sekä vanhempiensa että uuden luokkansa piirissä. Luulisin, että nykyään kaikki kokevat jonkinlaista ulkopuolisuuden tunnetta.

Sen lisäksi, että ihmiset tasa-arvoisen koulutuksen ja tulonsiirtojen avulla voivat asettua periaatteessa mihin sosiaaliseen asemaan tahansa, taipumustensa ja sattuman ansiosta, ovat myös entiset yhteiskunnalliset luokat muuttuneet entistä heterogeenisemmiksi. Minun on vaikea nähdä, että nykyään millään luokalla olisi sille yhteisiä piirteitä ja arvomaailmaa, jotka leimaisivat kaikki sen jäsenet. Luultavasti myös ihmisen ikääntyessä ajatus johonkin luokkaan kuulumisesta menettää merkitystään. Ehkä sillä on merkitystä nuorelle aikuiselle ja keski-ikäisellekin, joka vielä hakee omaa identiteettiään ja haluaa sitä vahvistaa omaksumalla piirteitä, joiden kuvittelee olevan ominaisia sille luokalle, johon hän haluaa kuulua. Koko luokka-ajattelu ihmisen identiteetin määrittelijänä tuntuu minusta vieraalta ja vain tosiaan minäkuvansa tietoisille muokkaajille kuuluvalta asialta.

Näin siis jos sanalla luokka ajatellaan olevan muitakin merkityksiä kuin puhtaasti tilastollinen luokittelu eri ryhmiin tutkimustulosten käsittelemiseksi. Järvisen ja Kolben teoksessa sanalle luokka nimenomaan annetaan ihmisen arvomaailmaa ja identiteettiä määrittelevä merkitys. Tällöin samaan luokkaan kuuluvilla ihmisillä on samantapainen maku kirjallisuuden, musiikin tai ruokalajien suhteen, samanlainen tapa puhua tai perustella mielipiteitään, samanlainen maku pukeutumisen tai sisustamisen suhteen. Juuri tämäntapaisten asioiden yhdenmukaisuuden kuvittelisin vähentyneen ryhmien sisällä. Nykyään ihmiset saavat virikkeitä niin monelta suunnalta, muualtakin kuin lapsuuden kodista, koulusta tai ammattipiiristä, että heidän arvo- ja makumaailmansa on vähemmän ennustettava kuin vanhaan aikaan, jolloin kodin ja lähiyhteisön merkitys oli suurempi ja ulkopuolinen maailma säilyi vieraana jopa saman talon asukkaiden välillä sen mukaan asuivatko he A-rapussa vai pihan puolella.

Mitä voisivat olla ne tekijät, jotka määrittelisivät mihin luokkaan ihminen kuuluu? Varmaankin tämäkin on pitkälti makuasia. Itsestäni huomaan, että minun puolestani ihmisellä voi olla mikä tahansa tutkinto, hän voi olla miten kielitaitoinen tai miten suuri johtaja hyvänsä, mutta silmääni pistää oitis miten hän pitää kiinni haarukasta ja veitsestä. Ihan pöllöä, mutta näköjään seepra ei pääse raidoistaan eli ne lapsena päähän ajetut opit näyttävät pysyvän kuin Kissalan Poikien ihmeliimalla liimattuina!