Kaksi kirjaa Irene Nemirovskylta, jonka Ranskalaisen sarjan (Suite Francaise) luin viime kesänä. Nemirovsky on oiva luonnekuvaaja. Nuoreksi ihmiseksi hänellä on merkillinen kyky tavoittaa tekstissään ihmisten sisin. Tanssiaiset ja David Golder ovat pienoisromaaneja eikä kumpikaan ehkä yllä aivan samaan syvyyteen kuin Ranskalainen sarja, joka kuvaa ranskalaisten pakoa sodan alta kesäkuussa 1940, mutta kivoja lukukokemuksia silti. Ranskalainen sarja on sikäli erikoinen teos, että Nemirovsky on kirjoittanut sitä reaaliajassa, tapahtumien keskellä. Itsehän hän sitten joutui keskitysleirille ja kuoli siellä. 

Tanssiaiset kuvaa nuoren tytön näkökulmasta nousukasmaisten vanhempien pyrkimyksiä edetä seurapiireissä. Kuvaus on sattuvaa, ja tytön keino kapinoida alistetussa asemassaan on mielikuvituksellinen, hauskasti keksitty.

David Golder kuvaa rikkaan liikemiehen tuskaa miljooniensa vankina. Golder on olemassa vain rahan ja tyttärensä takia, eikä kumpikaan oikeastaan tuo hänen elämäänsä minkäänlaista tyydytystä. Golder on kulkenut pitkän tien lapsuutensa vaatimattomista oloista rikkaaksi mieheksi, mutta ei ole vaivojensa palkkasi saanut itselleen rauhaa eikä rakkautta. Tytär on hänelle tärkeä, vaikka hän epäileekin, ettei tämä ole hänen siittämänsä ja vaikka tytär käyttää isäänsä vain välineenä omien mielihalujensa toteuttamiseksi.

Tämänpäiväisessä Hesarissa on arvostelu uudesta Irene Nemirovsky – suomennoksesta, Veren poltteesta. Jutussa oli kirjasta tällainen suora sitaatti:

En tiedä, rakentaako ihminen itse oman elämänsä, mutta varmaa on, että eletty elämä muokkaa ihmisen kaltaisekseen.”

Hyvin sanottu. Laitoin varauksen HelMetiin.