Tartuin Lastun haasteeseen.

 

Kuva lienee 80-luvun alusta. Aurinkoallergisena olmina en kauheasti uimapukusillani viihdy, mutta tässä kuvassa vatsamakkarani pääsevät kauniisti oikeuksiinsa.

Kuvan kamera on Canon FTB. Se oli mekaaninen, käsikäyttöinen kamera vailla minkäänlaista automatiikkaa. Sen jälkeen perheeseemme hankittiin valotusautomatiikalla varustetut Canon AE ja A1 ja vihdoin itsetarkentava EOS. Suuri muutos tuli kuitenkin vasta digikameroiden mukana. Kuvia saattoi äkkiä ottaa mielin määrin ja tuloksen näki välittömästi. Canonille uskollisina ensimmäinen digilaitteemme oli Canon Powershot S40, mutta digijärkkärin hankinnassa loikkasimme Nikoniin ja sen malliin D80.

Aluksi kameroiden kehittyminen teki kuvaajan työn helpommaksi, mutta nyt kuvan ottamisessa valinnaisia optioita on niin hirvittävä määrä, ettei niitä ilman ohjekirjan jatkuvaa pläräämistä pysty hallitsemaan. Usein kuvan ottaa perusasetuksilla ja kaikki hienoudet jäävät hyödyntämättä.

Loppujen lopuksi valokuvaamisessa on vain kaksi tärkeää asiaa, optiikan laatu ja kuvaajan katse. Ja näistäkin lopulta vain jälkimmäinen ratkaisee. Ilman näkemystä ei synny hyvää kuvaa, ei millään tekniikalla.