Syntymäpäivä jouluaattona. Lapsena se harmitti, kahdesta syystä. Ensinnäkin, koskaan ei voinut järjestää syntymäpäiväjuhlia, koska jouluaattona lastenkutsuja ei voinut ajatellakaan. Jostain syystä kutsuja ei myöskään saattanut ajatella pidettävän jonain toisena kuin itse syntymäpäivänä. Ehkä se olisi ollut fuskua. Lahjoja voi ansaita vain syntymäpäivänä, eikä tätä etua voi siirtää. Toiseksi, syntymäpäivälahjan suhteen ei ollut täyttä varmuutta siitä, etteikö lahjaa vain siirretty joululahjakorista syntymäpäiväpöytään. Olisinko siis saanut saman lahjan joka tapauksessa, ilman syntymäpäivääkin.




Mutta muuten rituaalit olivat samat kuin muidenkin syntymäpäivinä: aamuherätys kuorolauluun, kun perhe lauloi Jaakko kullan, aina kulloisenkin sankarin nimeen sovitettuna: päiväsii jo koittaaa ....jne. Vanhemmiten tuokin alkaa kuulostaa aika makaaberilta! Sitten kulkue kohti juhlapöytää, missä kauniisti katetussa aamukahvipöydässä oli myös se lahja! Yhteinen aamukahvikin oli poikkeus arkeen, koska muutoin jokainen nautti aamupalan omassa huoneessaan. Voiko tätäkään enää kuvitella nykyaikana!

Sitten päivä jatkuikin jo jouluaaton tunnelmissa: lähdettiin haudoille, käytiin ehkä kylässä viemässä lahjoja ja ruvettiin odottamaan iltaa.

Nyt vanhana asia on kääntynyt päälaelleen. Syntymäpäiväkutsut nimenomaan pidetään, kun meillä on aaton aamupäivänä avoimet ovet sukulaisille ja ystäville. Eikä lahjojen suhteen ole enää mitään huolta, lahjojen merkitys on materiaalisessa mielessä hävinnyt. Tärkein lahja on ystävyys!