Haaste: Tarinamaanantai: Sininen lanka

 

Toiset ovat tuurijuoppoja, Hanna-Leena oli tuurikutoja.  Hanna-Leenalle jäi välillä päälle kutomisen putki. Välillä taas meni vuosia ilman että Hanna-Leena koskikaan puikkoihin. Hanna-Leena oli todennut, että parhaaseen lopputulokseen ei päässyt noudattamalla käsityöohjeen neuvoja langan laadusta, menekistä, puikkojen paksuudesta tai silmukkamääristä. Viisainta oli ottaa mitat jostakin vanhasta, sopivasta villapaidasta, kutoa mallitilkku ja laskea itse tarvittavat silmukkamäärät, kavennuksineen ja lisäyksineen. Näillä eväillä oli moni villapaita hyvin onnistunut.

 

Kaikkein hauskinta kutomisessa on suunnittelu. Etsiä käsityöliikkeen valikoimasta erivärisiä, erilaisia lankoja.  Pitkän pohdinnan ja tuumailun tuloksena Hanna-Leena päätyi tällä kertaa vaaleansiniseen, unelmanpehmeään lankaan. Se oli sekoitelanka, jossa oli monta tekijää: silkkiä, kashmiria, viskoosia, puuvillaa, angoraa, jotain keinokuitua, ties mitä.

 

Hanna-Leena päätti kutoa yksinkertaisen villapaidan puolipatenttia tai mikä sen nimi nyt on, siis sen jossa kudotaan yksi oikein, langankierto ja yksi nurin kutomatta. Puolipatentti on neule, joka vetää kasaan eli siihen tarvitaan enemmän silmukoita kuin sileään neuleeseen. Hanna-Leena kutoi mallitilkun, laski silmukka- ja rivitiheyden ja laati villapaidalle suunnitelman.  Kun takakappale oli noin 20 sentin mittainen, alkoi kudin vaikuttaa oudon leveältä. Hanna-Leena otti esiin mittanauhan ja tarkisti asian. Tosiaan, jostain merkillisestä syystä laskelma ei pitänyt kutiaan. Villapaidasta uhkasi tulla jättiläinen. No, nyt kun tiedän, miten lanka tosiasiassa käyttäytyy, osaan laskea tarkemman suunnitelman, tuumi Hanna-Leena ja ryhtyi purkamaan luomustaan. Kippuraisesta langasta hän kutoi uuden laskelman mukaan, noin kolmanneksen ensimmäistä yritelmää pienemmän.

 

Mutta kun työ eteni, se aina vain leveni. Enää Hanna-Leena ei perääntynyt. Nyt kudon tämän valmiiksi, tulee mitä tulee. Ehkä löydän jonkun, jolle tämä sopii. Hanna-Leenan mieleen nousivat muistot lapsena kuulluista saduista: kissa hiirelle räätälinä. Tässähän käy päinvastoin. Pitäisi kutoa villapaita ja tästä tulee teltta. Joku unelmalangan ainesosista, ehkä viskoosi sai aikaan sen, että lanka ei puolipatentissa vetänytkään kasaan, vaan löpsähti levälleen. Jokaisella langalla on omat ominaisuutensa, paksuuden lisäksi. Yksi niistä on kierteisyys. Löperö mikä löperö.

 

Villapaita valmistui ja siitä tuli aivan liian suuri. Hanna-Leena antoi sen miehelleen. Vauvan sininen ja untuvan pehmeä tekele ei mitenkään sopinut miehen tyyliin, mutta mies ei hennonut sanoa vastaan. Mutta kun villapaita oli ensimmäisen (ja viimeisen) kerran ollut käytössä, havaittiin, että se nukkasi armottomasti. Pakko oli myöntää, että villapaidasta oli tullut susi – täysmusta susi. Vaaleansinisestä unelmalangasta neulottu luomus sai loppusijoituspaikan huvilan vaatehuoneen alimmalta hyllyltä, lattian rajasta, jossa se odottaa päivää, jolloin joku jäistä nostettu, kylmään kuolemaisillaan oleva lomailija saa siitä itselleen pelastuksen.