2158464.jpg


Nyt kun lähinnä loikoilen sohvalla, näen kotini aivan uudella tavalla. Aikaisemmin kun oli paljon tekemistä ja menemistä, ei minua haitannut ollenkaan, etten ehtinyt kovin usein tarttua pölynimurin varteen. Nyt kun en edes saa imuroida, ja joudun katselemaan kotini peittymistä pölyyn ja koirankarvoihin, olen ryhtynyt siivoamaan päivittäin, mutta kevyemmillä välineillä. Pölynimurissa minua kaikkein eniten häiritsee sen esille ottamisen vaiva ja karmea pörinä. Nyt siunaan Sinin tuotteita. Sinin tomuliinat ja kuminen lattialasta ovat verraton apu taistelussa koirankarvoja vastaan! Sitä vain en ymmärrä, että miten koirallani voi olla yhä edelleen niin upea turkki; siitä karvamäärästä jonka päivittäin kerään pois lattioilta voisi luulla, että koiralla ei olisi jäljellä ainuttakaan karvaa. Koira on siis eri maata kuin joulukuusi. Kun kuusen neulaset jossain vaiheessa ovat karisseet lattialle, ei uusia enää ilmesty tilalle. En silti haluaisi kaljua koiraa.